Muutamia mieltä askarruttavia asioita viimeisen vuoden ajalta.
1. Miksi ravintoluennolla se kaikkein lihavin ja huonokuntoisin on yleensä se kovaäänisin ruisleivän, pehmeiden kasvirasvojen ja maidon puolustaja ?
2. Miksi kukaan ravintovalmentaja, personal trainer (tai mikä tahansa hieno nimike sitten sattuukaan olemaan valittuna) suosittelisi asiakkaalleen esimerkiksi ateriankorvikkeita tai lisäravinteita, jotka sisältävät pitkän listan lisäaineita, ja esimerkiksi keinotekoisia makeutusaineita. Tai esittelee omassa blogissaan mitään sellaista, jota ei itse oikeasti pidä parhaana mahdollisena ravintona. Millä hinnalla se oma uskottavuus kannattaa myydä ?
3. Miksi kukaan valmentaja kehuisi omalla FB-sivullaan mitään sellaista ruoka-ainetta, jota ei kuitenkaan todellisuudessa itsekään ruokavaliossaan säännöllisesti käytä, vaikkapa sen aiheuttamien vatsavaivojen takia. Ruisleipä olkoon hyvänä esimerkkinä. Yhdestä FB-ryhmästä sain aiemmin keväällä häädön kun asiaa ääneen ihmettelin.
Edit : Jos jopa kolmasosa suomalaisista kärsii ärtyneen suolen oireyhtymästä, tai muista ongelmista joissa viljatuotteiden välttäminen voi olla viisasta, en tiedä kannattaako noin monelle ongelmia aiheuttavaa ruoka-ainetta olla varsinaisesti suosittelemassa. Samaa tapahtuu jopa joidenkin valmennusyritysten Ravintovalmentaja-koulutuksissa. Kouluttaja myöntää itse avoimesti “enhän minä nyt tietenkään noin syö kun tuossa just opetettiin”
4. Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että 10 vuotta ihmisiä ammatikseen valmentanut henkilö ei vieläkään ymmärrä oikeiden ruoka-ainevalintojen merkitystä ihmisen terveydelle. Jos asiakas esimerkiksi kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta, miten voi olla mahdollista että valmentajan mukaan ruoka-ainevalinnoilla ei ole mitään merkitystä. Tai jos asiakkaan ihon kunto on todella huono, miten voi olla mahdollista ettei valmentaja selvitä mistä asia johtuu ? Eikö optimaalisen terveyden pitäisi olla kaiken lähtökohta – olipa tavoite sitten painonpudotus, kisat tai parempi vireystaso töissä ja vapaa-ajalla ?
Osa 2 ensi viikolla. Jos joku minua viisaampi on ylläolevat ongelmat ratkaissut, saa kommentoida vapaasti.
Päivän viisaus – tai viikon. Jos otat valmentajan, noudata ohjeita. Jos et, on aika naiivia olettaa että saavutat hyviä tuloksia. Jokaisella aterialla ja treenillä on merkitystä. Jos herkuttelet neljänä päivänä viikossa, on turha ihmetellä jos paino nousee. Valmentajan tehtävä ei ole huolehtia motivaatiostasi, vaan kertoa sinulle mitä tehdään. Sinä vastaat itse omasta motivaatiostasi, ja teet sen mitä on sovittu.
Tai sitten et tee, ja selittelet asiaa edelleen, tekosyitä löytyy kyllä pitkä lista, jokaiselle omansa. Pitää nauttia elämästä, pitää hemmotella itseään, pitää sitä ja pitää tätä. On kiire ja on lääkitys ja ja ja ja ja. On on. Oli vieraita, oli juhlia, oli synttäreitä, oli sitä ja tätä. Oli maanantai, sitten oli tiistai, ja viikonloppukin oli. Ja taas oli vieraita, välissä oli jopa naapureitakin. Ja jokainen oli hyvä tekosyy jollekin, herkutteluun.
Valmennettaviltani olen kuullut valtavan määrän erilaisia selityksiä ja tekosyitä, niistä seuravassa blogitekstissäni pieni yhteenveto. Huikeita selityksiä on kyllä, sen voin luvata.
Jostain syystä joku toinen pääsee kuitenkin siihen omaan tavoitteensa, vaikka lähtökohdat on monelta osin paljon huonommat kuin sinulla.
Alla olevalla asenteella tulee varmuudella valmista, jollekin esikuvaksi ja motivaatioksi – toiselle syyksi kateuteen. Valinta on vapaa, ei vaadi taikatemppuja. Selkärankaa kyllä, ja sovittujen asioiden tekemistä, mutta ei mitään sen erikoisempaa.
Jos joku väittää “helppoahan sen on”, siinä on taas yksi hyvä tekosyy olla tekemättä omalle perseelleen mitään. Ongelmatonta elämää ei elä meistä kukaan, sen voin luvata – olen seurannut monen kovakuntoisen fitness- ja muun kisailijan elämää läheltä, jokaisella on oikeasti omat haasteensa. Osalla ne ovat paljon suurempia, kuin mitä joku “raskasta ja kiireistä yksinhuoltajaäidin elämää” viettävä voisi ikinä kuvitella.
Personal trainer-nimikkeellä tarjotaan tänä päivänä paljon eritasoista valmennusta – ja oikean valmentajan valinta voi olla pahimmillaan todellista arpapeliä.
Samaa aihetta olen käsitellyt aiemminkin, mutta koska blogillani on paljon uusia lukijoita, ja olen taas muutaman huikean tositarinan asiasta kuullut, aiheeseen on hyvä palata. Tapani mukaan teksti on aika suoraa – kirjoitusta ei ole tarkoitettu kritiikkinä näitä valmennuksia käyneitä henkilöitä kohtaan, vaan kohdistuen valmennusyritysten moraaliin.
Suomestakin löytyy useita personal trainer-koulutuksia tarjoavia yrityksiä, ja ymmärrettävästi he pitävät heidän kurssinsa suorittamista hyvänä (tai jopa tärkeimpänä) merkkinä siitä, että valmentajalla on hyvät perusvalmiudet valmentamiseen. Totuus kursseista voi valitettavasti olla jotain muuta.
Tunnen useita näihin kursseihin osallistuneita henkilöitä, eli kyse ei ole pelkästään henkilökohtaisesta mielipiteeestäni.
Yhden suuren valmennusyrityksen pt-koulutuksessa voi pakollisen harjoitusasiakkuuden korvata työskentelemällä veloituksetta Puls&Träning-ketjun salilla vastaanotossa ja marketeissa saman ketjun flyereitä jakaen, tavoitteena saada salille uusia maksavia jäseniä.
En kyllä mitenkään ymmärrä miten nuo tehtävät valmistavat nuorta kaveria personal trainerin tehtävään. Ettei nyt vahingossa olisi käynyt niin, että kyseinen valmennusyritys ja saliketju ovat tehneet molemmille erittäin edullisen diilin – valmennusyritys rahastaa ensin koulutettavan ja myy sen jälkeen vielä hänen työpanoksensa saliketjulle. Saliketju saa taas lähes ilmaisen työntekijän. Sillä minkätasoisen koulutuksen se nuori innokas koulutukseen tullut kaveri oikeasti saa, ei ole tässä yhtälössä niin suurta merkitystä.
Ahneuden maksimointia, sanoisin.
Samaisen yrityksen toisella kurssilla koulutettaville näytettiin kuntosalilla perusliikkeet yhden kerran, jonka jälkeen koulutettavat saivat seurata toistensa harjoittelua ja korjata toistensa virheitä. Eipä ole ihme, että kurssin jälkeen aika harva tuntee saaneensa käteen mitään muuta kuin jonkinlaisen kasan teoriaosaamista, mutta tärkeimmät perusasiat ovat täysin vaiheessa.
Ravintovalmennuksesta puolestaan vastaavat esimerkiksi margariini- ja leipomoteollisuuden yritysten omat henkilöt. Lievää ristiriitaisuuttahan tuo osoittaa, kun kyseisen valmennusyrityksen työntekijätkään eivät itse noudata kursseilla opetettua ruokavaliota, eivätkä edes asiaa suuresti peittele. Lehtihaastattelussa toki vielä perinteinen “ruisleipää ja margariinia + 10 % juustoa” muistetaan virallisena vastauksena kertoa.
Kukaan tuntemistani, alalla pidempään toimineista, osaavista personal trainereista ei suositellut minkään kotimaisen valmennusyrityksen kursseja – sieltä saatava osaaminen on korkeintaan pinnallinen raapaisu siitä, mitä esimerkiksi Poliquinin Biosignature-kursseilla tarjotaan.
Väliin pienenä kevennyksenä – ensi katsomalta saattaisi vaikuttaa sirkuskoulun temppuvideolta, mutta on todellisuudessa kotimaisen valmennusyrityksen functional training-kurssin mainospätkä. Melkoista puuhaa on – tavoitteena on ilmeisesti ladata mahdollisimman moni kuntosalin laitteista kerralla harjoittelijan niskaan, ja sitten katsotaan moneenko suuntaan sitä pakettia voidaan kaatumatta heiluttaa.
Tämä video herätti ansaittua hymistelyä facebookissa pian sen julkaisun jälkeen, aika moni kokeneempi valmentaja kyseenalaisti videossa esiteltyjen liikkeiden järkevyyttä, mutta ennenkaikkea turvallisuutta. Kommentoin asiaa myös itse yhdessä keskusteluketjussa – vastaukseksi kyseisen yrityksen edustajalta sain seuraavan sisältöisen viestin “otamme mielellään Samin mukaan kurssille keskustelemaan funktionaalisesta harjoittelusta, pitkä kokemuksesi antaa varmasti hyviä näkökulmia asiaan”. Eli minun olisi pitänyt maksaa muutaman tuhannen euron kurssimaksu siitä, että pääsen tekemään noita samoja temppuja ja keskustelemaan niiden järkevyydestä ? Jostakin syystä tuo kurssimaksu on edelleen maksamatta ja kurssi käymättä.
Toisaalta, olen aina halunnut oppia tekemään askelkyykyn peruuttaen, samalla kahvakuulaa toisella puolella punnertaen ja toisella puolella levytankoa + ketjuja pidellen.
———
Aivan samaa myyntitaktiikkaa käytti toinen kotimainen valmennusyritys keväällä GoExpo-messuilla yrittäessään myydä minulle paikkaa heidän koulutuksiinsa. Kerroin kahdelle yritystä edustaneelle henkilölle oman käsitykseni optimaalisesta ruokavaliosta olevan jotakin aivan muuta kuin mitä he lautasmallin muodossa esittelevät. Toinen tuomitsi minut fanaattisena henkilönä “me ollaan niin erilaisia, mikä sopii toiselle ei sovi toiselle” ja “minusta tuollainen gluteenin tuomitseminen on fanaattista, ei ruokailun pidä olla sellaista, ruokailusta pitää nauttia” Toinen sinnikkäästi vielä yritti “tule ihmeessä mukaan tälle meidän kurssille, siellä halutaan juuri tällaisia mielenkiintoisia keskusteluja eri näkökulmista”
Jos olisin yhtään vähemmän korrekti, olisin kysynyt toiselta naiselta ”eikö ruokavalion pitäisi olla myös terveyttä edistävä – onko tässä nyt jomman kumman ruokavaliossa jotain todella pahasti pielessä jos katsotaan miltä me näytetään”. En tietenkään kysynyt, mutta keskustelua sivusta seurannut naishenkilö puki ajatukseni suulliseen muotoon seuraavasti “ei näyttänyt olevan kovin hyvässä kunnossa se nainen, oli aika tukeva, mitä se yritti myydä ?”
En tiedä kuinka moni moisesta innostuu, mutta itse näen jokseenkin totaalisena ajantuhlauksena lähteä tuollaisiin keskusteluihin, ja tässä tapauksessa vielä maksaa siitä kyseiselle yritykselle parin tuhannen euron kurssimaksu. Täysin sama lähtökohta kuin tekemässäni valmennustyössä – jos minun ja asiakkaan ajatukset esimerkiksi optimaalisen ruokavalion perusteista ovat toisistaan täysin eriävät, en minä lähde asiakkaan ajatusmaailmaa muuttamaan. Hän löytää varmasti itselleen valmentajan, jonka mukaan “kaikki on niin erilaisia, syö ihan miten susta itsestä tuntuu parhaalta”. Ja pysy edelleen sairaana ja lihavana, joskus tekisi mieli lisätä.
Tällaista on kotimaisten yritysten laadukas valmennus tänä päivänä. Tekee osaavan valmentajan valinnan valitettavan vaikeaksi, se lisenssi tai sertifikaatti tai muu diplomi ei todellakaan takaa vielä mitään.
Oma ruokavalioni sisältää hiilihydraatteja suhteellisen vähän, kuutena päivänä viikossa. Hiilihydraatit on ajoitettu treenin ympärille, muutoin energianlähteenä toimivat rasvat (kylmäpuristettu kookosöljy, luomulaatuiset mantelit ja MCT-öljy). Jos söisin THL:n lautasmallin mukaisen määrän hiiihydraatteja, näyttäisin turvonneelta porsaalta. Minut tuntevat tietävät, että näin on joskus ollut . Ylimääräistä rasvakudosta oli enemmän kuin tarpeeksi, kiitos kuuluu ylimääräisille hiilihydraateille. Hiilihydraattien vähentäminen ei ole vaikuttanut negatiivisesti esimerkiksi treenikestävyyteen tai treeneistä palautumiseen.
Kova treeni vaatii myös hiilihydraatteja, mutta ei lähellekään sitä mitä esimerkiksi virallisterveellinen suositus, tai jotkut valmentajat suosittelevat. Jollakin aineenvaihdunta saattaa toki olla sellainen että se kestää suuremmankin määrän hiilihydraattia, mutta usein vähemmän on parempi. Hiilihydraattien rajoittaminen on myös tehokas tapa mielekkääseen painonpudotukseen.
Yhtenä päivänä viikossa syön reilummin hiilihydraatteja – usemmastakin syystä. Oikein ajoitettu hh-tankkaus täyttää kehon glykogeenivarastoja tehokkaasti, mahdollistaen taas muutaman todella kovatehoisen treenin. Lisäksi oikein suunniteltu tankkauspäivä herättelee myös aineenvaihduntaa hetkellisesti.
Eilisen tankkauspäivän aikana mm. seuraavasti – yhdellä aterialla sushia. Alla annokset 2 ja 5, eli yhteensä n. 60 palaa. Päivän aikana lisäksi muutama lautasellinen riisiä.
Tankkauspäivienkin ruokailuissa on tietyt periaatteet – en käytä gluteenia sisältäviä viljatuotteita, ja tankkauspäivät on ajoitettu treenien mukaan. Oma rasvaprosenttini on alle 8, joka luonnollisesti mahdollistaa suurempien ruokamäärien syönnin.
Tiedän että jossakin blogissa kohta kauhistellaan että “onpa kurinalaista, askeettista, kurjaa” tai “eihän tuo ole elämää jos jokainen suupala pitää laskea”. Samassa blogissa aloitetaan uusi herkkulakko/projekti muutaman kuukauden välein, jotta voidaan se taas parin viikon alkuinnostuksen jälkeen vähitellen unohtaa.
Toinen on tyytyväinen kroppaansa läpi vuoden, toinen ei.
Diabetesliiton ravitsemusterapeutin Eliina Aron mukaan ongelma ei ole hiiihydraatti, koska se “voidaan hoitaa insuliiinilla pois”. Ihan yhtä kauniisti ajateltu kuin se ettei se viina ole ongelma kun se krapula voidaan hoitaa Buranalla ja Diapamilla + beetasalpaajalla.
“Minun kokoisella ihmisellä 2-3 makeaa annosta on suositusten mukainen. Eli yksi jogurtti, yksi jälkiruoka, yksi pulla”
Toimittaja kysyy “Mutta onko se oikein terveellistä se sokeri”
“Tässä maallikolla unohtuu se aineenvaihduntatausta. Kun sinne toimitetaan se insuliini, niin se menee ihan hyvin”
ja edelleen
“Minusta se on aika isosta asiasta luopumista, jos me tehdään yhdestä meidän suurimmasta nautinnosta (eli ruoasta) lääke”
Muutaman kerran aiemminkin on samaa aihetta blogissani sivuttu, vaikkapa täällä. Jos se syöminen on yksi elämän suurimmista nautinnoista, pitäisikö oikeasti katsoa peiliin ja miettiä etkö mitään parempaa keksi.
Esimerkiksi näin
tai näin
ei siis Diabetesliiton Eliina Aron mukaan voi tai saa syödä, koska tästä puuttuu se “nautinto” (lue : sokeri)
Eikö näitä ihmisiä yhtään hävetä – millä rahalla ihmisen moraali ja omatunto on ostettavissa.
Fogelholm oli tapansa mukaan..no, ainakin mummojen sympatiat hän itselleen kerää. Kovasti tunnen sympatiaa herraa kohtaan kun noihin tiukkoihin haastatteluihin joutuu – varsinaiset argumentit kun alkavat olla aika vähissä, sitten mennään vahvasti tunteisiin vetoavalla linjalla.
Näinhän se virallisesti menee
Omassa valmennustyössäni kohtaan jatkuvasti ihmisiä, joilla on valtavasti erilaisia ongelmia vatsan ja suoliston kanssa. Lääkäreiden ainoa vastaus on erilaiset lääkkeet, ja yleensä vielä lohduttava lupaus siitä, ettei tilanne tule koskaan paremmaksi muuttumaan, sen kanssa vaan pitää oppia elämään. Lautasmallin mukaan. Tai pyramidin, kumpi malli nyt sitten omaan ajatusmaailmaan paremmin sattuu sopimaan.
Elintarvike- ja lääketeollisuuden valta on raju, eikä siinä yhden ihmisen terveydellä niin suurta merkitystä ole. Tämän tekstin olen linkannut jo muutaman kerran aiemminkin, mutta uudemille lukijoille tositarina siitä, miten meillä koulutetaan ravintovalmentajia.
Mikolle terveisiä – minä en nauhoittanut sitä meidän puhelua, vaikka sinä siitä lopussa huolestuitkin. Minun maailmassani ei sellaista tapahdu, toivottavasti tuollainen pelkotila ei ole ihan jatkuva huolenaihe sinunkaan elämässäsi.
Painonpudottaminen ei ole vaikeata, eikä monimutkaista. Siihen ei tarvita rasvanpolttajia, ei ateriankorvikkeita, ei pätkäpaastoa, ei kalorilaskuria, ei askelmittaria eikä herkkulakkoa. Ei selluliittigeeliä, ei Hypoxi-hoitoa eikä “projektia”
Tervettä järkeä, rehellistä peiliin katsomista ja omien huonojen tapojen tunnistamista, sekä korjaamista kyllä.
Jos joku saa sinut heräämään potkimalla perseelle ja sanomalla suoraan “nyt oikeasti, tee itsellesi jotain, eihän tuossa ole enää mitään järkeä”, se ei mielestäni ole missään tapauksessa väärin, vaan parasta lähimmäisenrakkautta mitä on.
Kuvin havainnollistettu yhteenveto siitä, mitä se terveellinen syöminen, vaikkapa painonpudottamiseen liittyen on, täältä
Reilussa neljässä viikossa siis – 8 kg, eikä Kukan lähtöpainossakaan sitä ylimääräistä kymmeniä kiloja ollut.
Nyt ollaan tässä
Ei varsinaisesti lihava ? Paitsi että tulee kiristymään vielä.
“Kevätherkku on kova”-show jatkuu vielä toukokuun, eli lisää kuntokuvia luvassa vielä. Osalle motivaationa, ja osa sitten saa rauhassa voivotella “mitäs elämää se tuollainen on, ulkonäkökeskeistä ja jokaisen suupalan laskemista” Jokainen saa onneksi valita ihan itse, ja surkutella toisen “askeettista elämää” omassa blogissaan, jos niin haluaa.
Elämä on valintoja. Tällaisia valintoja löytyy myös Kukan pöydältä, ei se elämä ihan niin askeettista ole. Kun näitä kahta kuvaa katsoo – saa syödä kakkua, eli “nauttia elämästä”, mutta olla samalla myös kunnossa. Ei ihan huono yhtälö, mielestäni.
Marko Suomen blogissa oli tällä viikolla pieni haaste – laadi 5 €:lla terveellinen lounas, lähikaupastasi löytyvillä tarvikkeilla. Ruoan piti olla myös käytännössä valmista, esimerkiksi lihan kypsentämistä ei sallita. Tässä pari omaa esimerkkiäni, ja myös ateria, joka kyllä mahtuu tuohon 5 €:n sisään, mutta siinä on käytetty tilalta suoraan hankittua lihaa (joka siis rikkoo kahta edellämainituista ehdoista).
Tonnikalaa, luomuomena, pari palaa 86 % suklaata, luomuparsakaalta, paprikaa, kurkkua, kupilinen vihreätä teetä (ehdoissa oli sallittu “lämmittäminen”, eli veden keittämisen pitäisi olla ok). Manteleita pieni kupillinen. Tarvikkeet löytyivät K-Supermarketista, alle 5 €:llä eurolla. Raaka-aineista saa luonnollisesti rakennella ja pilkkoa haluamansa näköisen salaatin.
Toisessa vaihtoehdossa tonnikala on korvattu 200 g:ll raejuustoa (puolet paketista), muutoin samat eväät.
Ja viimeisenä ateria joka mahtuu siis budjetin raameihin, mutta ei täytä kaikkia muita ehtoja – tällaisen aterian löydän omalta pöydältäni (tai lautaselta) varsin usein.
100 g mustaherukoita, kurkkua, paprikaa, parsakaalta, kupillinen vihreätä teetä. 250 g sonnin paistijauhelihaa, luomulaatuisena (8,50 €/kg), kookosöljyssä paistettuna. Hapankaali oli kaapista lopussa, sitä lisään yleensä vielä hieman mukaan.
Yksinkertaista, helppoa ja nopeaa, eikä edes pahaa Mausteita jokaiseen ateriaan jokaisen maun mukaan – ainakin laadukasta suolaa, muut valinnan mukaan.
. Ylimääräistä rasvakudosta oli enemmän kuin tarpeeksi, kiitos kuuluu ylimääräisille hiilihydraateille. Hiilihydraattien vähentäminen ei ole vaikuttanut negatiivisesti esimerkiksi treenikestävyyteen tai treeneistä palautumiseen.
